Personal Training

Millainen henkilökohtainen valmentaja olen?

Personal Trainer -koulutuksen saaneena en keskity pelkästään laihdutus- tai lihaskasvuohjelmien laatimiseen. Nämä asiat kyllä kehittyvät luonnollisesti, kun elämäntavat ovat oikeat. Hyödynnän koulutukseni tuomia tietoja ja taitoja, mutta ennen kaikkea nojaudun vahvaan anatomian ja fysiologian tuntemukseeni. Lisäksi minulla on urheilutausta, joka tosin päättyi loukkaantumiseen. Koen silti edelleen eläväni kuin urheilija, vaikka elämä onkin monella tapaa hektistä.

Valmennuksessani yhdistän laajan tietämykseni terveyden eri osa-alueista sekä omat käytännön kokemukseni. Jos tulet valmennettavakseni, tavoitteenani on mahdollistaa oppimisesi niin, että onnistut ja opit myös virheistäsi. Tällä tavalla hallitset lopulta itse kehosi hyvinvointia, etkä enää tarvitse minua.

Missä tapauksissa voin auttaa?

Osaamiseni avulla voin auttaa ihmisiä kuntoutumaan erilaisten harjoitteiden avulla – oli kyse sitten vammoista, leikkauksista tai pitkäaikaisista kiputiloista. Osteopatia ei aina yksin riitä, sillä kehon toimintaan vaikuttavat myös lihasten voimasuhteet ja liikkuvuus. Tarvittaessa annan asiakkaille harjoitteita, jotka auttavat vahvistamaan heikkoja lihaksia tai palauttamaan kehon tasapainoa.

Esimerkiksi, jos toinen pakaralihaksistasi on heikompi kuin toinen, lantiosi voi kiertyä ja aiheuttaa muita ongelmia. Voin auttaa sinua tasapainottamaan lihasten voimasuhteita sekä parantamaan liikkuvuutta – nämä kaksi kulkevat usein käsi kädessä.

Tavoitteeni

Haaveenani on työskennellä tiiviisti urheilijoiden sekä tavoitteellisten yksilöiden kanssa. Miksi ei myös erilaisten yhteisöjen ja joukkueiden kanssa? Kuitenkin esimerkiksi urheilijan tärkein työkalu on hänen kehonsa, mutta liian usein he eivät ymmärrä sen toimintaa, tarpeita tai kehitysmahdollisuuksia. Nykyään mielen hyvinvointi on noussut enemmän esille yhteiskunnassa, mutta silti siihen tarvitaan yhä edelleen paljon apua. Kuitenkaan vielä ei ymmärretä tarpeeksi kuinka suuri yhteisvaikutus on kaikilla hyvinvoinnin osa-alueilla yksilön terveydentilassa ja miten ne voivat estää hänen tavoitteidensa saavuttamisen. Näiden sekä yksilöllisten terveysfaktojen ja tavoitteiden pohjalta voin auttaa ketä tahansa saavuttamaan parhaan mahdollisen suorituskyvyn. Sinun pitää vain olla tavoitteellinen ja valmis tekemään töitä!

Olipa kyseessä koripalloilija, jalkapalloilija, mailapelien pelaaja, kuntoilija tai muuten suorituskykyä vaativa toimenkuva, tärkeintä on hahmottaa lajin tai tilanteen vaatimat tekijät. Tämä auttaa minua räätälöimään oikeanlaisen valmennuksen.

Esimerkiksi ratsastajien kanssa paljon työskenneltyäni, hahmotan paljon lajille tyypillisiä fyysisiä vaatimuksia. Kuitenkin ilman käytännön kokemusta ratsastuksesta en voi ymmärtää kaikkea täysin – mutta olen valmis hyppäämään satulaan, jos tilanne sitä vaatii!

BTW! Olen hypännyt jo selkään! 🙂

Kannattaa tutustua lisää filosofian ymmärrykseeni ja ajatuksiin blogini kautta Blogi – Healwell

Moni tämän aiheen tiedoista ja taidoista on hankittu Health Coach Academyn kautta. Tsekkaa heidän sivut!

Health Coach Academy – Health Coach Academy