Sinä ja terveytesi risteysalueella

Terveyden sisäiset ja ulkoiset vaikuttajat

Edellisessä blogissa Terveys – HealWell Oy II tekstissä kirjoitin paljon liittyen terveyden resilienssiin. Nyt tämän hahmotelmani tarkoituksena on havainnollistaa laajemmin, kuinka moni asia vaikuttaa sinuun ja terveyteesi. On hyvä muistaa, että emme tiedä kaikkea, ja voi olla, että jotkin muutkin seikat vaikuttavat meihin tiedostamattamme. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että näitä tuntemattomia tekijöitä on paljon. Niistä ei kuitenkaan tarvitse puhua, sillä ne menevät monilla yli ymmärryksen, mikä usein johtaa asioiden kieltämiseen. Pysytään siis aiheissa, jotka ovat useimmille helpommin lähestyttäviä.

Kaikki tienhaarat ovat tärkeitä, mutta toiset ovat merkittävämpiä resilienssin kannalta. Tietyllä tavalla terveys kestää yllättävän hyvin, vaikka jokin vähemmän merkittävä tienhaara olisi jonkinasteisessa ongelmassa. Sen sijaan, jos jokin tärkeämpi tienhaara ajautuu ongelmiin, tilanne voi kärjistyä nopeasti. Mutta muista, että mitä useampi tällainen ”pieni” tienhaara on ongelmissa, niin niiden kerrannaisvaikutus on suuri. Eli kannattaa oikeasti tehdä terveydestä ja hyvinvoinnista itselleen arvo, jota vaalii kaikissa elämäntilanteissa. Avain on tutustua omiin yksilöllisiin faktoihin ja oppia luomaan niitä mukailevia elämäntapoja. 

 

Mikä tienhaara vaikuttaa sinuun negatiivisesti tai positiivisesti?
Yksilö ja hänen terveytensä luovat sellaisen hyvinvoinnin tilan, missä annetaan terveyden risteyksen eri tienhaarojen vaikuttaa heidän muodostamaan kokonaisuuteensa.

 

Esimerkkejä

Otetaan esimerkiksi tupakoitsijat. Usein ihmetellään, miten jotkut voivat tupakoida ja silti elää pitkän ja suhteellisen terveen elämän, kun taas toiset menehtyvät tupakoinnin aiheuttamiin sairauksiin nuorella iällä. Tupakointi ei koskaan ole hyväksi, mutta jos ihminen on muuten terve eikä hänellä ole muita merkittäviä ongelmia, hänellä on todennäköisesti hyvät mahdollisuudet välttyä vakavilta terveysongelmilta. Tilanne kuitenkin muuttuu nopeasti, jos tällainen tupakoitsija altistuu vaikkapa homeelle tai hänellä on perinnöllinen heikkous hengityselimissä.

Yksi ongelma ei siis välttämättä ruuhkauta koko ”risteystä”, mutta se voi ajan mittaan pahentaa tilannetta. Se voi myös toimia alustana seuraavalle ongelmalle, ja yhdessä ne voivat olla tarpeeksi voimakkaita heikentämään terveyttä. Jos samaan tienhaaraan kertyy useampia ongelmia, ne vahvistavat toisiaan ja voivat nopeuttaa prosessia. Tämä vaikuttaa myös muihin tienhaaroihin, jotka joutuvat mukautumaan uuteen tasapainoon. Pahimmillaan koko risteysalue voi ruuhkautua, ja tilanne voi pysäyttää ”liikenteen” kokonaan. On selvää, että mitä useampi tienhaara ajautuu ongelmiin, sitä vaikeampi tilanne on.

Otetaan vielä toinen esimerkki ravitsemuksesta. Jos ruoansulatus ärtyy ja tulehtuu pitkäksi aikaa, se vaikuttaa ravinteiden imeytymiseen, mikä puolestaan heikentää jaksamista, hormonitoimintaa ja solujen uusiutumista. Mitä pidemmälle tämä prosessi etenee, sitä vakavammat oireet ilmenevät. Jos tähän lisätään vielä tuki- ja liikuntaelinten ongelmat, jotka vähentävät liikuntaa, kehon kyky puhdistautua heikkenee entisestään. Jo ennestään hidastunut solujen uusiutuminen kärsii. Ja jos ruokavalio koostuu huonolaatuisesta ravinnosta, ongelmat voivat pahentua nopeasti.

Lisää vaikuttajia

Liiallinen stressi, läsnäolon puute, univaikeudet, elämän eläminen omien arvojen vastaisesti sekä tunne siitä, että on väärässä paikassa, ovat esimerkkejä ongelmista, jotka voivat ajan mittaan muuttua vakaviksi. Moni terveysongelma kehittyy hitaasti ja huomaamatta. Toisaalta niiden kehitys nopeutuu, kun vaikuttajien määrä kasvaa. On siis erittäin suotavaa alkaa suhtautumaan omaan hyvinvointiin vakavasti ja oppia tunnistamaan ne ”tienhaarat”, jotka ovat tukkeessa tai ylikuormittuneet. Me olemme kuitenkin yksilöitä, joilla kaikilla on erilainen tausta ja historian taakat kannettavanaan. Jonka takia tietyt jutut eivät aiheuta ongelmia samalla tavalla kuin toisella. Koska terveyden resilienssi saattaa olla parempi kuin toisella eli älä vertaa tilannettasi muihin!

Muista myös pitää huolta jo saavutetusta hyvinvoinnista oppimalla ennaltaehkäiseviä elämäntapoja, älä kuitenkaan vie sitä stressin puolelle. Tasapaino on se kultainen keskitie, jossa on hyvä kulkea elämää eteenpäin. 

Kärsivällisyys kannattaa

Joillain saattaa olla sanoin kuvaamattoman vaikea tilanne juuri nyt menossa, jota on ulkopuolisen edes vaikea käsittää. Olen kuitenkin huomannut, että elämässä mitään haavetta ei saavuteta helpolla. Tietysti pitäisi määritellä sana ”helppo”, mutta silti tilanteessa kuin tilanteessa pitäisi olla kärsivällinen ja etsiä tietä ulos. Vaikka tavoite saattaa aluksi tuntua vuorelta, niin kaikki tilanteet eivät ole mahdottomia, kun asioihin perehtyy ja lopulta päättää tehdä muutoksen. Aina pelkkä positiivisuus ei auta, jolloin pitää hakea apua asiantuntijalta, joka auttaa löytämään punaisen langan labyrinttiisi ja toivon mukaan moni tavoite muuttuu mahdolliseksi viimeistään tässä vaiheessa. Tärkeintä on kuitenkin oma panoksesi ja omistautumisesi tavoitteellesi. Minun tehtäväni on olla realisti ja rehellinen tilanteestasi ja omasta osaamisestani. Teen kuitenkin kaikkeni, jotta voisit paremmin – mitä se sitten missäkin tilanteessa tarkoittaakaan.

Parasta tässä on se, että kun otat askeleen eteenpäin, terveytesi resilienssi kasvaa varmasti. Tulokset voivat ilmetä eri tavoin, eivätkä ne ehkä aina ole juuri sellaisia kuin odotit. Silti tulet voimaan paremmin jollakin tapaa. Sinulla on siis vain voitettavaa!

Ota yhteyttä puh. 0407380749 tai sähköpostitse joonas.koski@healwell.fi ja katsotaan miten voisin olla avuksi.

Voit myös varata ajan minulle suoraan nettiajanvarauksen kautta Ajas nettivaraus

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *