Mielen hyvinvointi

Luonnon lakeja et voi ohittaa. Juuri niiden ymmärtämisen kautta rakennetaan peruspilarit, joiden päälle on hyvä luoda yksilöllisempiä elämäntapoja. Luonto antaa meille kaikille samat lähtökohdat, mutta loppu on meidän omalla vastuullamme. Siksi meidän olisi hyvä omaksua utelias ja etsivä asenne. Etsi aina ihanteellista kehoasi ja terveyttäsi.

Meillä kaikilla on erilaiset lähtökohdat, historian painolastit ja ympäristön vaikutteet. Olemme kaikki eri tilanteissa, ja siksi on usein viisasta kääntyä ammattilaisen puoleen, kun haemme ratkaisuja omiin hyvinvointikysymyksiimme.

Mieli

Meille olisi tärkeää löytää päivittäin hetkiä, jolloin mieli on ”tyhjä”. Tällöin olemme neutraalissa tilassa – yksikään ajatus ei vie liikaa huomiota, vaan voimme nähdä ja kuulla selkeästi. Saatamme ihmetellä ympäristöämme, haaveilla tai vain olla syvässä hiljaisuudessa. Mieli on silloin harmoniassa, mikä vapauttaa intuition ja usein johtaa inspiraatioihin.

Tällainen mielentila on usein myös tuottelias. Ne, joilla aikataulut ja tehtävät painavat jatkuvasti päälle, kokevat harvoin tällaista mielen selkeyttä. Stressi ei tee hyvää, vaikka on olemassa myös rakentavaa stressiä. Kun mieli on kirkas, hahmotamme paremmin, ja meillä on parempi kyky tarttua toimeen ja ratkoa ongelmia.

Mielen työkalut

Stressinhallinta, päiväkirjatyöskentely ja meditatiiviset harjoitteet. Näissä piilee voima.

Stressiä tulee aina, mutta on tärkeää tunnistaa, miten se vaikuttaa. Hyvää stressiä koemme esimerkiksi saunassa ja avannossa – nämä ovat kehollisia kokemuksia, mutta olemme psykofyysinen kokonaisuus.

Esimerkiksi esiintymisjännitys kertoo yleensä siitä, että tilanne on meille tärkeä. Joskus taas olemme vain epämukavuusalueella. On tärkeää tunnistaa, kumpi on kyseessä. Joka tapauksessa, tilanteet tarjoavat oppimismahdollisuuksia tai tilaisuuksia ylittää itsensä.

Päiväkirjatyöskentely tarkoittaa käytännössä muistilistojen laatimista ja mielen selkeyttämistä. Älä mene nukkumaan ruuhkaisella mielellä – kirjaa ajatuksesi ylös. Kirjoita ylös myös ahdistavat ajatukset. Usein ratkaisujakin alkaa syntyä kirjoittaessa. Anna ajatusten virrata ja ota ne talteen. Tämä voi auttaa pysyvän läsnäolon tilan saavuttamisessa.

Meditatiiviset harjoitteet voivat olla hyvin erilaisia: perinteinen meditaatio, maiseman katselu, maalaaminen, tanssi, kävely, musiikki tai jopa intensiivinen liikunta. Joskus mielen ”tukos” lähtee purkautumaan aivot narikkaan -tekemisellä tai ystävien seurassa. Tarkoitus on saada mieli taas virtaamaan.

Läsnäolo ja itsehavainnointi

Vain läsnäolon tilassa voimme kuulla kehon ja ympäristön viestejä. Se auttaa ennakoimaan, ehkäisee ongelmia ja usein vapauttaa traumoja. Jos keskitymme vain yksittäisiin puihin, emme näe koko metsää – emme ymmärrä kokonaisuuksia. Syy- ja seuraussuhteet hahmottuvat vasta, kun katsomme laajempaa kuvaa.

Läsnäolo auttaa myös tunnistamaan omat arvot: kuka olen ja mitä haluan elämältä. Se on kuin kompassin kalibrointia – auttaa pysymään omalla polulla.

Mielen ja kehon yhteys

Joskus on tärkeää ymmärtää, mistä reaktiot tai oireet johtuvat. Näin vältämme turhan hätäilyn ja osaamme reagoida ajoissa. Esimerkiksi kaikki sydämen tykytykset eivät ole vaarallisia, mutta jatkuvana ne voivat vaatia huomiota. Hengitysvaikeuksilla voi olla sekä harmittomia että vakavia syitä. Säännöllinen väsymys, ruokahaluttomuus, ahdistus, masennus, seksuaalisen halun hiipuminen – kaikki nämä voivat olla merkkejä siitä, että keho tai mieli tarvitsee huomiota.

Syy- ja seuraussuhteet ovat aina olemassa. Jos ne eivät ole, silloin kyseessä on luonnon poikkeus. Useimmiten ne kuitenkin ovat, ja siksi on tärkeää olla hereillä ja reagoida ajoissa, ennen kuin asiat paisuvat liian suuriksi.

Elämä on – mutta tee siitä merkityksellistä

Lopulta keho ja mieli oireilevat usein, mutta se ei aina tarkoita ongelmaa. Olemme ihmisiä ja elämme elämää, jossa tapahtuu kaikenlaista. Elämä saa näkyä ja tuntua.

Tee elämästä kuitenkin mahdollisimman loogista – silloin siitä tulee useammin merkityksellistä ja nautinnollista. Kun väsyttää, lepää. Kun keho antaa viestin, kuuntele. Alku voi olla haparoiva, mutta oppiminen alkaa pienistä havainnoista: miltä tietyt puutostilat tuntuvat? Millaisia fyysisiä merkkejä niistä syntyy?

Kyllä – keho viestii, ja jokainen tunne tuntuu jollain tavalla. Kuuntele sitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *