Tullaan tutuiksi

Haluan tuntea asiakkaani, jotta voin oikeasti auttaa ja tukea teitä tavoitteissanne. Joten tässä ensin vähän tietoa minusta:
– nimeni on Joonas Lammervo (os. Koski)
– olen 3 lapsen isä
– terveydestä on tullut minulle arvo
– arvostan luontoa äärettömän paljon
– omaan yrittäjäluonteen
– terveys ja hyvinvointi ovat intohimojani
Olen ”seeker” – luonne, jota kiinnostaa itselleen tuntemattomatkin asiat. Tykkään hahmottaa isoja kokonaisuuksia, koska niiden kautta voi ammentaa omassa elämässä hyvin monella tavalla. Tämä luenteenpiirre on vienyt minut paikkoihin ja tulee viemään jatkossakin. Se on varmasti myös yksi suurimmista syistä miksi olen löytänyt intohimoni terveyttä ja sen kaikkia osa-alueita kohtaan.
Jos haluaa tulla huippu terveyden mahdollistajaksi, pitää olla valmis korjaamaan ja parantamaan itseään. Tämän takia väitän olevani rehellinen, avoin ja herkkä yksilö. Mitä enemmän tätä polkua on tullut kuljettua, sitä enemmän haluaa kulkea kohti omaa potentiaaliaan, minkä takia voin myös sanoa olevani eteenpäin pyrkivä.
Kaikki se, mitä olen kokenut ja saanut oppia on auttanut minua tutustumaan itseeni ja lopulta tuntemaan itseni. Kun löytää tasapainon niin sisältä kuin ulkoa päin, voi kurkottaa kohti unelmia. Haluan todellakin muuttaa koko terveyden ja hyvinvoinnin alan. Haluan ihmisten voivan paremmin! Koska se on oikeasti myös mahdollista.
Edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi näillä vahvuuksilla teen sen:
– positiivisuudella
– ongelmien ratkaisukyvyllä
– näkemmällä ison kuvan
– säilyttämällä aina läsnäolon
– pitämällä kiinni neutraalisuudesta
– löytämällä kaikesta aina sen opin
– loogisella ajattelulla
– manifestoimalla
Tässä vielä pieni lausahdus, mikä tuli sanottua kerran unissaan ja mikä oli rakkaani mielestä pakko kirjoittaa heti ylös 😀
”Ei kannata manata. Ei kannata. Pieni ripaus toivoa – se vie pitkälle.”
– viisas uneksija minä

Btw! Kuulun Salon Nuorkauppakamariin <3

Teininä haaveilin koripalloilijan urasta, mikä oli jokseenkin naiivia ainakin pituuteni puolesta. Halusta se ei olisi ainakaan jäänyt kiinni, koska annoin haaveelleni kaikkeni. Jopa niin paljon, että koulun käyminen hitusen kärsi siitä.

Treenasin ajoittain viikon jokaisena päivänä, kaksi kertaa vuorokaudessa. Elin siis urheilijan elämää ainakin treenaamisen näkökulmasta, mutta minulla ei ollut hallussa siinä hetkessä vaadittavalla tavalla palautumisen ja ravitsemuksen palikat.

Nämä kaksi olisivat voineet säästää minut tulevalta, mutta näen omassa tarinassani ainoastaan tarkoitusta ja johdatusta. Koin nimittäin kaksi kovaa loukkaantumista, mitkä johtivat neljään leikkaukseen ja erilaisiin terveyden haasteisiin sekä niiden ratkomiseen monien vuosien ajaksi. Töitä on tullut tehtyä oman itseni kanssa niin mielen kuin erilaisten fyysisen kehon haasteiden kanssa. Näen siis nämä kaikki haasteet vain hyvänä asiana!

Olen kuitenkin kiitollinen tästä kaikesta, koska kaikki haasteeni ovat koulineet minusta sellaisen, mikä olen nykyään ja myös johdattivat minut uralleni. Löysin sieltä lopulta jopa intohimoni ja tarkoitukseni.

Yhä edelleen työskentelen omien juttujeni äärellä, vaikka ensimmäisestä loukkaantumisesta on kulunut jo yli 10 vuotta. Nykyään tavoitteenani on saavuttaa täysin tasapainoinen keho ja olla huippu isä. Lapset siis erityisesti opettavat minua nykyään, mutta kyllä tässä ikuisesti opiskellaan kaikkea terveyteen liittyvääkin.

Jännä kuinka paljon vaikutusta on sattumalla, yhden henkilön muutamalla sanalla ja intuitiolla. On mahtavaa kulkea tätä polkua!

Missionani on auttaa asiakkaita selvittämään heidän ongelmansa pysyvästi. Haluan heidän tuntevan olevansa oman elämänsä teräsnaisia tai -miehiä, jotka hallitsevat ja ymmärtävät oman kokonaisuutensa. Tämän jälkeen minua ei tarvita kuin mahdollisesti ennaltaehkäisevässä roolissa. Tarvittaessa konsultoidaan ja hyödynnetään kuin majakkaa.
Oli sinulla sitten mikä tahansa este, ongelma, vaikeasti saavutettava tavoite tai oire, autan sinua kaikin voimin ja kaikella sen hetken osaamisellani. Minulle käy myös pelkkä konsultin rooli, joka ohjasi sinut vähintäänkin oikealle reitille ohi karikoiden. Rakastan työtäni, sillä tämä on intohimoni ja auttaminen on palkitsevaa.

Koulutukset

– Morphokinetics in practice ensimmäinen osa 2025

– SOCK Lasten Osteopatia 2019 -->

– Biodynaaminen Osteopatia 2019 -->

– Embryologia 2022 – 2024

– Int Health Coach ® 2021 – 2022

– Osteopaatti D.O. 2014 – 2018

– Reiki 2017

– Personal Trainer 2013 – 2014

– Koulutettu-hieroja 2012 – 2013

– Syventävät opinnot hierontakoulun aikana 2010 – 2013:

  • Kinesioteippaus
  • Triggerpistehieronta
  • Urheiluhieronta
  • Mobilisoiva hieronta
  • Lihaskalvokäsittelyt
  • Intialainen päähieronta

– Muita minua syvästi inspiroineita terveyden aiheita:

  • Unihygienia
  • Psyyke kaikkinensa
  • Ravitsemukseen liittyvät monet aiheet
  • Jooga
  • Meditointi
  • Läsnäolo
  • Kehonhallinta harjoittelu
  • Henkinen hyvinvointi

– Ymmärrystä kasvattavia aiheita:

  • Filosofia
  • Kvanttiteoria ja luonnontieteet muutenkin